Miten jonkun ihmisen lempivaate voi olla kaurapuuronvärinen neule? Minkäväristä kaurapuuro edes on? beigeä? Ja miksi sellainen vaate on hyvä? Se on huomaamaton, näkymätön, seinään sulautuva. Sellainenko ihmisen pitää olla? Mutta miksei vaatteissa saa olla värejä ? Minä rakastan värejä! Violettia, pinkkiä, limeä...sitä pitää olla elämässä. Kuka haluaa elämänsä olevan harmaata?
Entä millainen elämä on väriltään pinkki? Ehkä se on elämä, jossa ihminen tekee niitä asioita, jotka tuntuu hyvältä. Ei niitä, jotka täytyy saada tehdyksi. Menee töihin, koska viihtyy siellä, ei siksi, että siitä saa rahaa. Harrastaa, koska pitää lajista, ei siksi, että saa unelmiensa vartalon. On ihmissuhteessa, jossa voi tuntea täydellisen rauhan. Antaa lahjoja tai aikaansa muille ihmisille, koska haluaa antaa jotakin, eikä odota vastalahjaa. Tuntee onnen sisällään siitä, että saa elää omanlaistaa elämää. Elämää, jota ei määrittele kukaan tai mikään muu kuin oma sydän.
Ihailen valtavasti ihmisiä, jotka uskaltavat pitää kiinni omista näkemyksistään, vaikka koko maailma olisi vastaan. Kyllä ihminen saa rakentaa pilvilinnan, omistaa unelmia, visioida paremman maailman. Jos jokainen meistä tekisi niin, kukaan täällä ei enää haluaisi tehdä toiselle pahaa. Jos jokainen haluaisi itselleen hyvän elämän, uskoisi siihen unelmaan, mikä hänellä on, niin toisten ihmisten sortaminen ja loukkaaminen ei olisi tarpeellista. Jos lapsemme oppisivat elämään näin, koko ihmiskunta nousisi vihdoin tasolle, jonne se kuuluu.
Mutta ihmisellä on jokin käsittämätön tarve olla kateellinen, olla ilkeä, saada toinen tuntemaan pahaa oloa. Ikäänkuin se jotenkin helpottaisi sitä omaa pahaa oloa. Mutta kun kukaan muu ei voi tuoda onnea. Onni on asia, joka elää ja on ihmisen sisällä. Ja sieltä se pitää löytää. Se ei löydy työstä, jota tehdään rahan takia, ei ihmissuhteesta, jossa ollaan tavan takia, ei baareista, ei viinasta, ei peleistä eikä pakenemalla. Se löytyy jos sitä etsii oikeasta paikasta. Itsestä. Hiljaisuudesta. Se on yllättävän vaikeaa, oleminen itsensä kanssa. Paljon vaikeampaa kuin oleminen muiden kanssa. Kaikki ne virheet ja puutteet, joita näemme muissa, ovatkin meissä itsessämme. Olemme juuri niin vajaita kuin luulimme muiden olevan.
Joskus ajattelin etten ole unelmieni ammatissa ja koko oravanpyörä masensi minua. Nyt olen alkanut ymmärtää, ettei ongelma lähtökohtaisesti ole työssäni, vaan suhtautumisessani asiaan. Eihän minun tarvitse tyytyä siihen mitä työni nyt on, vaan voin tehdä siitä mitä haluan. Yrittäjän rajat ja mahdollisuudet ovat kuitenkin aika laajat, lähinnä vain oma mielikuvitus ohjaa mahdollisuuksia. Ja tietysti Suomen lait.
Sen jälkeen kun itse luo unelmat ja määrittelee kuka on, tai millaiseksi aikoo tulla, unelmat alkavat toteutua. Ilman uskoa niihin, ne ovat vain tuulessa hajoavia pilviä.
Sinä rakennat pilvilinnasi ja unelmiesi elämän. Itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti