Eräs ei-niin-hyvä matka bussissa

Bussikuskit ovat kyllä huonon asiakaspalvelun ehdotonta kermaa. Sain tästä laadukkaasta palvelusta eräänä päivänä omakohtaisen kokemuksen matkatessani paikallisbussilla Helsinkiin. Joukkoliikenteen selkeänä vähemmistökäyttäjänä en omistanut matkakorttia, enkä löytänyt sitä kirottua tasarahaakaan mistään, vaan päätin luottaa naisellisiin taitoihini ja pyrin siis bussiin kokonaisen kymmenen euron setelin kera. Selkeä virhe.

Tervehdin kuskia, hän ei luonnollisestikaan reagoinut tähän, ja ojensin hänelle tuon kovanonnen setelin. Äänettömästi käymämme keskustelu oli suurinpiirtein tälläinen:

-saisinko yhden aikuisten seutulipun, kiitos. (ääneen)
- WTF? ootsa jostain takapajulasta? en kai mä nyt mitään v*tun lippua rupea sulle myymään...
(ojentaa lipun hyvin asiakaspalveluintoinen ilme naamallaan)
-Kiitos
-Ääliö. Ostaisit matkakortin.

Lipun saatuavani istahdin sitten bussin äärimmäisen mukavaan, nojatuolimaiseeen penkkiin ja totesin että bussissa on todella tunnelmaa. Jokin käsittemätön loitsu on estänyt ihmisiä katsomasssa muualle kuin omaan kännyyn, lehteen, kirjaan yms. Hautajaisetkin ovat vappumarssi tähän tunnelmaan verrattuna. Todella sujuvaa ja hyvää matkaa. yes.

No, selvisin siis Helsinkiin, mutta paluumatkalla olikin sitten jo kuskina selkeä alan konkari, joka todella otti minulta luulot pois. Yllä oleva keskustelu käytiin taas, useampien kirosanojen säestämänä, ja lopulta hän ojensi vaihtorahat "vähän ohi" minun anelevasta kädestäni. Ja juurikin sillä hetkellä kun kontasin kahden euron kolikon perässä pitkin bussin lattiaa, päätin. Olkoon, te voititte.

Mä ostan sen matkakortin. Happy now !?

mikä vastuu ...

Työpaikan pitäisi olla jonkinlainen yhteinen projekti, jossa kaikki ihmiset toimivat yhteisen hyvän puolesta, siten että jokaiselle annetaan oma vastuu ja tuo vastuu myös hoidetaan, niin silloin yritys rakentuu todellisten arvojen ympärille. Myös yrityksen johdon vastuu on selvä. Työntekijät ovat tuotantoyrityksen kalleinta pääoma. Ihan samalla tavalla kuin  kalustoa huolletaan ja sen toimivuus pidetään kunnossa, myös ihmiset tarvitsevat huoltoa. Lepoa, aikaa ja vastiketta antamalleen työpanokselle. On kohtuutonta vaatia lisää tuloksia tai vastuuta, jos näistä asioista tingitään. työntekijän hyvinvointi näkyy haluna ottaa vastuuta, haluna toimia osana yritystä, haluna tavoitella yhteistä päämäärää. 


Jonkinlainen vastuuttomuuden aikakausi on selvästi menossa. Ihmiset eivät halua sitoutua mihinkään, työpaikkojen ja perheiden arvostus on selvässä laskussa.

Vastuuttomuus alkaa jo koulussa, siellä saa käyttäytyä ihan miten huvittaa. Syy on silloinkin opettajassa, ei toki lapsessa. Kun lapsi riehuu, opettaja erotetaan. Kun mitään vaatimuksia ei aseta lapselle, miten hän voisi oppia niitä aikuisena. Nuoret haluavat olla vapaita, perhearvot eivät merkitse mitään, yhden illan seuraahan saa baarista, mitään vastuuta ei tarvitse kantaa. Victoria Milanin kaltaiset sivustot vetävät ihmisiä puoleensa, uutta intohimoa etsitään parisuhteen ulkopuolelta. Taas vastuun pakoilua. Onhan se parisuhdekin  projekti. 

Kaikki asiat liittyvät aina toisiinsa. Mitään isoa rajanvetoa työn ja oman elämän väliin ei voida laittaa. Jos ihminen ei kanna vastuutaan toisella sektorilla, ei hän tee sitä toisellakaan sektorilla. Ihan pelottaa ajatella millaisia ihmisiä työpaikoilla on 10 tai 20 vuoden kuluttua. "hei pomo, mä en jaksa tehdä töitä, jos mä vaan chillaan..."

money money money

Jokainen pikkupoika varmasti haluaa olla isona rikas, omistaa ison talon ja hienon auton. Raha tuo turvaa, miehen tehtävähän on taata perheelleen hyvinvointi. Ei ehkä samalla tavalla kuin ennen, koska naisetkin käyvät töissä. Mutta miten paha paikka se on miehelle jos nainen tienaa enemmän? Tai jos naisella on parempi asema työelämässä kuin hänellä? Onko se vähän niinkuin munat surkastuisi - fiilis?

Lähtökohtaisesti seistään kaikki samalla kuitenkin. Ihmisarvoa kun ei voi mitata rahassa. Ystävät voi ostaa rahalla, mutta sitten kun elämässä joku asia menee pieleen, kuka jää auttamaan. Tuskin rahalla ostetut ystävät ainakaan. Raha toki helpottaa elämää, se antaa siihen laatua ja turvallisuutta. Mutta liika raha tekee ihmisen ahneeksi ja pihiksi. Jostain kumman syystä rikkaan ihmisen on kaikista vaikeinta antaa toiselle omastaan. Kun hän on itse hankkinut työllä ja tuskalla omaisuutensa, niin sehän sitten kuuluu hänelle.

Sydämeltään rikas ihminen antaa toiselle puolet omenastaan, vaikka hänellä ei mitään muuta olisi. Kaikki se, minkä antaa pois, palaa aina takaisin. Jos on ystävällinen ja toisia rakastava ihminen, niin saa myös saman takaisin. Kylmä ja ahne ihminen saa takaisin sen minkä ansaitsee, huonon kohtelun. Raha ei siis ratkaise, vaikkakin helpottaa elämää.

Normiduunarihan ei työtä tekemällä rikasta. Tarvitaan muuta, pitää olla hyvät ideat ja bisnesvaistot, jotta pystyy pyörittämään omaa yritystä. Suomessa yrittäjä on nimenomaan YRITTÄJÄ, siinä vaan räpiköi erilaisten pakollisten maksujen suossa ja yrittää jotenkin hoitaa bisnestä, pitää asiakkaat tyytyväisenä, työntekijät iloisena ja jos siis oikein  hyvin käy, niin itsellekin voi joskus jotain palkkaa saada. Lomat tietysti ovat jo luxusta, mutta kuka niitä kaipaa, kun oikein niska limassa saa verottajan iloksi tehdä töitä, luoda työpaikkoja ja tilittää valtiolle karhunosan kaikesta.

Elämästä voi, ja pitää pystyä nauttimaan myös silloin kun rahaa on vähemmän. Vaikkakin joutuu tekemään valintoja sen suhteen, mihin rahat laittaa, niin tietyt asiat ovat ja pysyvät ilmaisina. Kuten tosiystävät, luonto, toisten auttaminen, hymyily. Joku väitti ettei ihminen jolla menee päin peetä, huomaa söpöä oravaa. Minun mielestäni pitäisi kyllä huomata se. Voihan olla, että oravalla on satanen hännän alla. You never know. Jos et huomaa, voit kulkea onnesi ohi.