Miten jonkun ihmisen lempivaate voi olla kaurapuuronvärinen neule? Minkäväristä kaurapuuro edes on? beigeä? Ja miksi sellainen vaate on hyvä? Se on huomaamaton, näkymätön, seinään sulautuva. Sellainenko ihmisen pitää olla? Mutta miksei vaatteissa saa olla värejä ? Minä rakastan värejä! Violettia, pinkkiä, limeä...sitä pitää olla elämässä. Kuka haluaa elämänsä olevan harmaata?
Entä millainen elämä on väriltään pinkki? Ehkä se on elämä, jossa ihminen tekee niitä asioita, jotka tuntuu hyvältä. Ei niitä, jotka täytyy saada tehdyksi. Menee töihin, koska viihtyy siellä, ei siksi, että siitä saa rahaa. Harrastaa, koska pitää lajista, ei siksi, että saa unelmiensa vartalon. On ihmissuhteessa, jossa voi tuntea täydellisen rauhan. Antaa lahjoja tai aikaansa muille ihmisille, koska haluaa antaa jotakin, eikä odota vastalahjaa. Tuntee onnen sisällään siitä, että saa elää omanlaistaa elämää. Elämää, jota ei määrittele kukaan tai mikään muu kuin oma sydän.
Ihailen valtavasti ihmisiä, jotka uskaltavat pitää kiinni omista näkemyksistään, vaikka koko maailma olisi vastaan. Kyllä ihminen saa rakentaa pilvilinnan, omistaa unelmia, visioida paremman maailman. Jos jokainen meistä tekisi niin, kukaan täällä ei enää haluaisi tehdä toiselle pahaa. Jos jokainen haluaisi itselleen hyvän elämän, uskoisi siihen unelmaan, mikä hänellä on, niin toisten ihmisten sortaminen ja loukkaaminen ei olisi tarpeellista. Jos lapsemme oppisivat elämään näin, koko ihmiskunta nousisi vihdoin tasolle, jonne se kuuluu.
Mutta ihmisellä on jokin käsittämätön tarve olla kateellinen, olla ilkeä, saada toinen tuntemaan pahaa oloa. Ikäänkuin se jotenkin helpottaisi sitä omaa pahaa oloa. Mutta kun kukaan muu ei voi tuoda onnea. Onni on asia, joka elää ja on ihmisen sisällä. Ja sieltä se pitää löytää. Se ei löydy työstä, jota tehdään rahan takia, ei ihmissuhteesta, jossa ollaan tavan takia, ei baareista, ei viinasta, ei peleistä eikä pakenemalla. Se löytyy jos sitä etsii oikeasta paikasta. Itsestä. Hiljaisuudesta. Se on yllättävän vaikeaa, oleminen itsensä kanssa. Paljon vaikeampaa kuin oleminen muiden kanssa. Kaikki ne virheet ja puutteet, joita näemme muissa, ovatkin meissä itsessämme. Olemme juuri niin vajaita kuin luulimme muiden olevan.
Joskus ajattelin etten ole unelmieni ammatissa ja koko oravanpyörä masensi minua. Nyt olen alkanut ymmärtää, ettei ongelma lähtökohtaisesti ole työssäni, vaan suhtautumisessani asiaan. Eihän minun tarvitse tyytyä siihen mitä työni nyt on, vaan voin tehdä siitä mitä haluan. Yrittäjän rajat ja mahdollisuudet ovat kuitenkin aika laajat, lähinnä vain oma mielikuvitus ohjaa mahdollisuuksia. Ja tietysti Suomen lait.
Sen jälkeen kun itse luo unelmat ja määrittelee kuka on, tai millaiseksi aikoo tulla, unelmat alkavat toteutua. Ilman uskoa niihin, ne ovat vain tuulessa hajoavia pilviä.
Sinä rakennat pilvilinnasi ja unelmiesi elämän. Itse.
lauantai 28. joulukuuta 2013
perjantai 20. joulukuuta 2013
Vihdoinkin joululomalle
Ihana, odotettu kahden viikon joululoma edessä. Vihdoin ja viimein. Kyllä tämä viimeinen viikko onkin ollut pitkä. Keskiviikkoaamuna heräsin ja mietin "ihanaa, on jo torstai". Vaan eipä ollutkaan. Ja jos torstai tuntui matelevan hitaasti kuin rampa etana, niin tämä perjantai on edennyt ehkä vielä paljon hitaammin.
On ollut hyvin aikaa muistella mennyttä vuotta. Itselleni vuosi on ollut melko vaikea, olen ainakin kasvanut ja muuttunut vuoden aikana paljon. Mutta on ollut myös hyviä, korvaamattomia hetkiä. Jotenkin olen paremmin oivaltanut miten tärkeää toisten ihmisten tuki on. Kun voi omasta taakastaan edes osan jakaa muille. Koskaan en ole katunut sitä, että olen ajatukseni jakanut jonkun toisen kanssa. Ja olen ollut niin onnekas, että olen tavannut vuoden aikana ihania ihmisiä. Se asia, mitä elämäänsä eniten tarvitsee, se se sinne myös tulee. Kun vaan uskoo niin.
Olen myös oivaltanut miten tärkeää hyvä työilmapiiri on. En voi edes kuvitella olevani töissä isossa firmassa, missä jäykät säännöt ja tavat ovat tarpeellisia. Meillä kun sellaisia ei juuri tarvita.
Hyvinkin rasittavat työtoverini jaksavat jokapäivä piristää minua todella huonoilla jutuillaan, kiikuttaa minulle pizzerian ruokalistan, josta voin (jälleen kerran jätettyäni eväät kotiin) tilata herkkuruokaa, he sujuvasti unohtavat onnitella syntymäpäivinä ja jouluntoivotuksetkin ovat kortilla. Mutta miehet on miehiä. Mielistelyt ja mitäänsanomattomat korulauseet on akkojen hommia. Eli minun. Voi olla, (siis vain heikko ehkä,) että olen sanonut jollekin jotain positiivista tänä vuonna. Jonkunhan sekin on tehtävä.
Asiakkaat on myös olleet tänä vuonna melkoisen mukavia. Jotkut jopa kivoja. Ja kyllähän ihmisen asenne vaikuttaa siihen, millaista palvelua hänelle tarjotaan. Olen ymmärrettävästi kokenut vähättelyä ja tytöttelyä työssäni, enkä edes väitä olevani rakennusalan ammattilainen. Mutta on silti aivan tarpeetonta ja jopa tyhmää kyseenalaistaa minun ammattitaitoani. Olenhan syntynyt peltilusikka suussani ja tätä työtäkin olen tehnyt jo kymmenen vuotta. Olisi suuri häpeä, jos en yhtään tietäisi, mitä teen.
Ei ole ihan helppo sivuuttaa väheksyntää tai suoranaista epäkohteliaisuutta. Kun ei ihminen ole kone, tunteet tulevat esille. Hyvät ja rakentavat ratkaisut syntyvät yhteisymmärryksen ja toisen kunnioituksen pohjalta. Ei toki kaikista voi, eikä tarvitse pitää, mutta ratkaisuihin on päästävä ilman suurta dramatiikkaa. Ja toisin kuin voisi luulla, myös miehet osaavat olla myös dramaattisia, pikkumaisia niuhottajia.
Kaikki tämä kuitenkin kuuluu elämään, ja jokaisella on oikeus olla sellainen kuin haluaa, ja jokaisella on oikeus valittaa siitä, mistä haluaa valittaa.
Ja mä valitan vaan siitä, että mulla on niin loistavat työkaverit. Mähän jään itse tässä vähän niinkuin hopeasijalle.
Erityisen herkullista Joulua kaikille ja kiitos :)
On ollut hyvin aikaa muistella mennyttä vuotta. Itselleni vuosi on ollut melko vaikea, olen ainakin kasvanut ja muuttunut vuoden aikana paljon. Mutta on ollut myös hyviä, korvaamattomia hetkiä. Jotenkin olen paremmin oivaltanut miten tärkeää toisten ihmisten tuki on. Kun voi omasta taakastaan edes osan jakaa muille. Koskaan en ole katunut sitä, että olen ajatukseni jakanut jonkun toisen kanssa. Ja olen ollut niin onnekas, että olen tavannut vuoden aikana ihania ihmisiä. Se asia, mitä elämäänsä eniten tarvitsee, se se sinne myös tulee. Kun vaan uskoo niin.
Olen myös oivaltanut miten tärkeää hyvä työilmapiiri on. En voi edes kuvitella olevani töissä isossa firmassa, missä jäykät säännöt ja tavat ovat tarpeellisia. Meillä kun sellaisia ei juuri tarvita.
Hyvinkin rasittavat työtoverini jaksavat jokapäivä piristää minua todella huonoilla jutuillaan, kiikuttaa minulle pizzerian ruokalistan, josta voin (jälleen kerran jätettyäni eväät kotiin) tilata herkkuruokaa, he sujuvasti unohtavat onnitella syntymäpäivinä ja jouluntoivotuksetkin ovat kortilla. Mutta miehet on miehiä. Mielistelyt ja mitäänsanomattomat korulauseet on akkojen hommia. Eli minun. Voi olla, (siis vain heikko ehkä,) että olen sanonut jollekin jotain positiivista tänä vuonna. Jonkunhan sekin on tehtävä.
Asiakkaat on myös olleet tänä vuonna melkoisen mukavia. Jotkut jopa kivoja. Ja kyllähän ihmisen asenne vaikuttaa siihen, millaista palvelua hänelle tarjotaan. Olen ymmärrettävästi kokenut vähättelyä ja tytöttelyä työssäni, enkä edes väitä olevani rakennusalan ammattilainen. Mutta on silti aivan tarpeetonta ja jopa tyhmää kyseenalaistaa minun ammattitaitoani. Olenhan syntynyt peltilusikka suussani ja tätä työtäkin olen tehnyt jo kymmenen vuotta. Olisi suuri häpeä, jos en yhtään tietäisi, mitä teen.
Ei ole ihan helppo sivuuttaa väheksyntää tai suoranaista epäkohteliaisuutta. Kun ei ihminen ole kone, tunteet tulevat esille. Hyvät ja rakentavat ratkaisut syntyvät yhteisymmärryksen ja toisen kunnioituksen pohjalta. Ei toki kaikista voi, eikä tarvitse pitää, mutta ratkaisuihin on päästävä ilman suurta dramatiikkaa. Ja toisin kuin voisi luulla, myös miehet osaavat olla myös dramaattisia, pikkumaisia niuhottajia.
Kaikki tämä kuitenkin kuuluu elämään, ja jokaisella on oikeus olla sellainen kuin haluaa, ja jokaisella on oikeus valittaa siitä, mistä haluaa valittaa.
Ja mä valitan vaan siitä, että mulla on niin loistavat työkaverit. Mähän jään itse tässä vähän niinkuin hopeasijalle.
Erityisen herkullista Joulua kaikille ja kiitos :)
perjantai 13. joulukuuta 2013
Joulumaa kun jokaiselta löytyy lompakosta
Tuskin mikään saa ihmiseen enemmän joulumieltä, kuin se kauppakeskuksen harras ja rauhallinen tunnelma ennen joulua. Kun hiki valuu purona pitkin selkää, et tiedä mitä olet ostamassa ja kenelle, mutta jotakin pitää löytää, ihmiset tuuppivat, jokapaikassa saa jonottaa, radiosta soi taukoamatta jotain petteri punakuonoa. Siinä se ihmisen mieli lepää.
Ja sama jatkuu vielä aattona. Saat läjän lahjoja, joilla et tee mitään. Täyteen ahdetut komerosi huutavat armoa. Ja lapsesi ! mitä kaikkea kivaa ne saavatkaan. Kasan roinaa, jonka perimmäinen olemassaolon syy unohtuu noin kaksi viikkoa joulun jälkeen. Mutta kun kaikilla kavereillakin on se joku-mikä-sen-nimi-olikaan-nukke. Lompakkosi on tyhjä, luottokorttisi saldoraja luultavasti hyvin lähellä, ja jalkasi muussina.
Kauppareissun jälkeen kotona katsot, mitä sait ostettua, ja käytyäsi läpi kaikki itsellesi ostamasi tuikitärkeät hilat ja vitkuttimet, huomaat ostaneesi parin sukkia. Isällesi, kuten joka vuosi. Avaat netin ja tarkastat, mistä verkkokaupasta saa tavaraa vielä jouluksi. Painelet sokkona nappeja, kunnes olet varma, että et ainakaan itsellesi ostanut mitään. Tai jos ostit, niin vaan vähän.
Minulle joulumieli syntyy hyvästä ruuasta, läheisistä ihmisistä, kiireettömyydestä, ruuan tuoksusta. Kun pukki on vihdoin käynyt, lahjovuoret tungettu komeron eteen (koska sisällekään ei mahdu), vihreät kuulat on vatsan päällä, kirja kädessä, villasukat jalassa, ja joku hyvä levy soittimessa. Silloin on se tila, jota voi sanoa joulurauhaksi.
Itse aioin tänäkin vuonna olla ihan vapaamatkustaja. Kodin siivoaa palkattu siivooja ja jouluruuan loihtii äitini. Kuusen tuo isäni, ja minulle jää vain ne parhaat hommat eli koristelu ja leipominen. Ja nautiskelu.
Lahjoiksi ostan juttuja, joista itsekin pidän kuten lippuja tapahtumiin, luomukosmetiikkaa, jotain helppoa ja tarpeellista. Tosin suvun nuorimmat eivät ehkä arvosta vuohta afrikassa, niin he saavat angry birdsinsä ja monsterhighnsa.
Jokaisella on toki oikeus viettää joulua niinkuin itse haluaa. Kuitenkin pidän tärkeänä sitä, että joulu on sellainen, kuin se haluaakin olevan. Jos kauppakeskuksessa on kivaa, mene sinne. Jos ei, pysy kotona ja tutustu esim lippupalvelun tapahtumiin. Tai matkusta Balille.
Rauhallista ja stressivapaata joulunaikaa !
Ja sama jatkuu vielä aattona. Saat läjän lahjoja, joilla et tee mitään. Täyteen ahdetut komerosi huutavat armoa. Ja lapsesi ! mitä kaikkea kivaa ne saavatkaan. Kasan roinaa, jonka perimmäinen olemassaolon syy unohtuu noin kaksi viikkoa joulun jälkeen. Mutta kun kaikilla kavereillakin on se joku-mikä-sen-nimi-olikaan-nukke. Lompakkosi on tyhjä, luottokorttisi saldoraja luultavasti hyvin lähellä, ja jalkasi muussina.
Kauppareissun jälkeen kotona katsot, mitä sait ostettua, ja käytyäsi läpi kaikki itsellesi ostamasi tuikitärkeät hilat ja vitkuttimet, huomaat ostaneesi parin sukkia. Isällesi, kuten joka vuosi. Avaat netin ja tarkastat, mistä verkkokaupasta saa tavaraa vielä jouluksi. Painelet sokkona nappeja, kunnes olet varma, että et ainakaan itsellesi ostanut mitään. Tai jos ostit, niin vaan vähän.
Minulle joulumieli syntyy hyvästä ruuasta, läheisistä ihmisistä, kiireettömyydestä, ruuan tuoksusta. Kun pukki on vihdoin käynyt, lahjovuoret tungettu komeron eteen (koska sisällekään ei mahdu), vihreät kuulat on vatsan päällä, kirja kädessä, villasukat jalassa, ja joku hyvä levy soittimessa. Silloin on se tila, jota voi sanoa joulurauhaksi.
Itse aioin tänäkin vuonna olla ihan vapaamatkustaja. Kodin siivoaa palkattu siivooja ja jouluruuan loihtii äitini. Kuusen tuo isäni, ja minulle jää vain ne parhaat hommat eli koristelu ja leipominen. Ja nautiskelu.
Lahjoiksi ostan juttuja, joista itsekin pidän kuten lippuja tapahtumiin, luomukosmetiikkaa, jotain helppoa ja tarpeellista. Tosin suvun nuorimmat eivät ehkä arvosta vuohta afrikassa, niin he saavat angry birdsinsä ja monsterhighnsa.
Jokaisella on toki oikeus viettää joulua niinkuin itse haluaa. Kuitenkin pidän tärkeänä sitä, että joulu on sellainen, kuin se haluaakin olevan. Jos kauppakeskuksessa on kivaa, mene sinne. Jos ei, pysy kotona ja tutustu esim lippupalvelun tapahtumiin. Tai matkusta Balille.
Rauhallista ja stressivapaata joulunaikaa !
perjantai 6. joulukuuta 2013
ja kun levikset repee
Musiikki on yksi tämän maailman hienoimmista keksinnöistä. Aivan käsittämätöntä miten joku nuottiviivastolle kirjoitettu sekasotku muuttuu tajunnan räjäyttäväksi kokemuksesta. Musiikki on ennenkaikkea elämys, joka tuntuu aivan erilaiselta eri elämäntilanteissa. Joku osa minusta muistaa aina Maj Karman Sodankylä -biisin, joka soi usein radiossa silloin kun olin raskaana. Ja kärsin hitonmoisesta raskauspahoinvoinnista, aina välillä piti työmatkallakin pysäyttää auto ja oksentaa. Ja kas kummaa, ihan välitön pahoinvointi alkaa kun kuulen kyseisen biisin. Eikä johdu todellakaan biisin huonoudesta.
En ole mitenkään musikaalinen ihminen. Tytär pyysi tässä yksi päivä että laulaisin maamme-laulun. Minähän tietysti nätisti sen siinä sitten lauloin. Epäselväksi jäi, peittikö tyttäreni kasvonsa käsillään silkasti liikutuksesta vaiko kenties myötähäpeästä. Uskallan epäillä jälkimmäistä, koska minulle on ennenkin sanottu että en laula nuotin vierestä vaan tosi kaukana siitä. Mutta eipä se haittaa.
Onhan täällä niitäkin ihmisiä, jotka tietävät mitä tehdä. Miten musiikki muuttuu kokemukseksi. Muusikon ammatti on varmasti eräs vaikeimmista. Ihan eri asia kuin työ tuotantoyrityksessä, jossa saa eteensä (toivonmukaan) selvän tilauksen. Ei musiikkia voi tehdä tilauksesta. Se tehdään tietyssä mielentilassa, kuten myös kirjoittaminen tai maalaaminen. Voin kuvitella miten vaikeaa on katsella sitä tyhjää tilaa edessään, johon pitäisi jotakin luoda. Eikä itsensä elättäminen muusikkona ole mikään helppo tie, se vaatii jo poikkeuksellista rohkeutta ja luovuutta.
Meidänkin firmasta löytyy eräs ihminen, jolla oikeasti on näitä lahjoja, mutta kiltisti hän on viettänyt viimeiset 18 vuotta kanttikoneen ja peltirullien välissä. Ja en siis todellakaan nyt viittaa itseeni.Ymmärtääkseni hänen haaveensa on, että musiikinteko elättäisi häntä edes sen verran, että hän voisi pitää yhden vapaapäivän viikossa.
Ja nyt tullaankin siihen, miksi niitä levyjä kannattaa ostaa. Vaikka musiikkia on helppo ladata, niin se tunnelataus on ihan eri, kun pääsee hiplaamaan sitä levyn kantta. Itsekin kaivoin esiin tämän kyseisen työkaverini noin 20 vuotta sitten tekemän äänitteen, ja samantien muistin elävästi nuo vuodet. Jokaisella meistä on muistoja, joiden mukana kulkee tietty melodia. Tai ainakin toivon niin.
En ole mitenkään musikaalinen ihminen. Tytär pyysi tässä yksi päivä että laulaisin maamme-laulun. Minähän tietysti nätisti sen siinä sitten lauloin. Epäselväksi jäi, peittikö tyttäreni kasvonsa käsillään silkasti liikutuksesta vaiko kenties myötähäpeästä. Uskallan epäillä jälkimmäistä, koska minulle on ennenkin sanottu että en laula nuotin vierestä vaan tosi kaukana siitä. Mutta eipä se haittaa.
Onhan täällä niitäkin ihmisiä, jotka tietävät mitä tehdä. Miten musiikki muuttuu kokemukseksi. Muusikon ammatti on varmasti eräs vaikeimmista. Ihan eri asia kuin työ tuotantoyrityksessä, jossa saa eteensä (toivonmukaan) selvän tilauksen. Ei musiikkia voi tehdä tilauksesta. Se tehdään tietyssä mielentilassa, kuten myös kirjoittaminen tai maalaaminen. Voin kuvitella miten vaikeaa on katsella sitä tyhjää tilaa edessään, johon pitäisi jotakin luoda. Eikä itsensä elättäminen muusikkona ole mikään helppo tie, se vaatii jo poikkeuksellista rohkeutta ja luovuutta.
Meidänkin firmasta löytyy eräs ihminen, jolla oikeasti on näitä lahjoja, mutta kiltisti hän on viettänyt viimeiset 18 vuotta kanttikoneen ja peltirullien välissä. Ja en siis todellakaan nyt viittaa itseeni.Ymmärtääkseni hänen haaveensa on, että musiikinteko elättäisi häntä edes sen verran, että hän voisi pitää yhden vapaapäivän viikossa.
Ja nyt tullaankin siihen, miksi niitä levyjä kannattaa ostaa. Vaikka musiikkia on helppo ladata, niin se tunnelataus on ihan eri, kun pääsee hiplaamaan sitä levyn kantta. Itsekin kaivoin esiin tämän kyseisen työkaverini noin 20 vuotta sitten tekemän äänitteen, ja samantien muistin elävästi nuo vuodet. Jokaisella meistä on muistoja, joiden mukana kulkee tietty melodia. Tai ainakin toivon niin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)