Sattuipa tuossa lomani aikana käymään niin, että oikean jalan päkiä turposi ja kipeytyi siten, että en pystynyt juuri edes kävelemään. Ihan vaan siinä eräs linnunlaulun täytteinen aamu herätessäni tajusin, että mitäs hittoa, en voikaan kävellä. Lääkäristä ei apua ollut, mitä nyt tuin yksityistä lääkärisektoria sievoisella summalla. “En osaa sanoa” –vastauksen olisin saanut vaikka kaupan kassalta. Luonnollisesti päässäni risteilivät kaikki mahdolliset ajatukset amputaation ja syövän väliltä.
Voisinpa juosta! Kunpa kävely ei sattuisi! Miksi jätin ne kaikki lenkit väliin huonoilla tekosyillä! Kunpa ei olisi tekosyitä!
Vaiva helpotti parissa päivässä ja olin siitä todella kiitollinen. Itseni tuntien pelkään vaan pahoin, että tekosyyt eivät loppuneet tähän. Ehkä minun kuului saada pieni muistutus siitä, että mikään, ei edes kävely, ole itsestään selvää tässä maailmassa. Jutut on joskus niin pienestä kiinni.
Ja nyt lenkille. Edes kerran.
