Olenkin miettinyt missä menee suorapuheisuuden ja v*ttuilun raja. Miten voi olla täysin rehellinen toiselle loukkaamatta häntä? Totuushan on, että ei mitenkään. Ero on kuitenkin siinä, miten asian ilmaisee. Saman asian voi sanoa niin monella tavalla. Sitä vaan kuvittelee olevansa tosi hauska, kun heittää sarkastista läppää toisesta ihmisestä. Ja sitten kun sama kohdistuu itseen, niin sehän on silkkaa v*ttuilua.
Vaikka totuus joskus satuttaa, se myös vapauttaa. Se laittaa miettimään. Maailma ympärillämme muuttuu, ihmiset muuttuvat, miksei sitten hyvään suuntaan? Jokainen rehellinen kommentti voi olla potku perseelle, pieni herätys siihen, mitä pitää muuttaa. Toista kun ei voi muuttaa, niin ainoa mahdollisuus on muuttua itse. Hyväksyä ne faktat, jotka muut näkevät, ja miettiä voisiko itse olla toisenlainen. Reilumpi, ystävällisempi, kiltimpi, tuhmempi, parempi ihminen. Kaikki tämä on vain ja ainoastaan ihmisen omassa sisimmässä. Sieltä se muutos lähtee. Pitää vain pysähtyä siihen peilin eteen ja miettiä, missä vika. Jos tuntuu että muut ihmiset ovat ilkeitä ja ärsyttäviä, niin onko syy sittenkin siellä peilissä.
Haluaisin nähdä itseni naisena, joka puhuu suoraan, mutta on kuitenkin reilu muille. Se vaatii vähän töitä, koska naisen ei kuuluisi puhua kuin rekkamies. Tein tuossa joku aika sitten lupauksen, että lopetan kiroilun. Jokainen kirosana teki 5 punnerrusta. Siinä sitten työkaverin valvovan silmän alla punnersin työpäivän päätteeksi. Nyt en enää punnerra. Onkohan syy siinä, että tuo valvova silmä siirtyi toisiin työtehtäviin vai siinä että kiroiluni on loppunut...
Tämä tässä on elämää. Joka päivä. Älä yritä karata siltä, vaan koe se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti