Jonkinaikaa jaksoin sitä elämää, toisten käskyjä ja aikatauluja. Sitten väsyin. Halusin muuta.
Isä ja äiti päättivät jättää elämäntyönsä minulle ja veljelleni. No mikäs siinä, mietin. Katotaan miten käy. Tulin töihin Koskisen peltikatteeseen vuonna 2004. Ja siinä on vuodet sitten menneet.
Parasta ( ja pahinta) tässä työssä on työkaverit, nuo äärimmäisten huonojen huvien suurkuluttajat, joiden elämäntehtävä ( tiukan pellin väännön lisäksi) on karaista minua.
Minun pitää kestää kuin mies. Ja kestänkin. Joskus jopa kuin nainen. Työilmapiiri on siis äärimmäisen rento. Ja tulosta syntyy myös.
Tilausten keskimääräinen käsittelyaika on kolme työpäivää, hiljaisena aikana välillä vain puoli tuntia. Joskus jopa niin nopeaa, että asiakas tulee maksamaan minulle tilausta, jonka lähetti puoli tuntia sitten, enkä edes tajunnut että se on valmis.
Yhtiön talous on siis minun harteillani ja lisäksi otan vastaan tilaukset ja palvelen asiakkaita. Siis teoriassa ainakin. Vaikka tiedänkin rakennuspelleistä enemmän kuin keskivertotyttö yleensä, niin totuus on: en ole koskaan käynyt katolla. En. Minähän pelkään korkeita paikkoja. Okei, vähän sama kuin kokki joka ei ole syönyt ikinä ravintolassa. Mutta onneksi yrityksestä löytyy aina yhtä asiallinen tuotantopäällikkö, jolta saa vastauksen ja ideoita myös suunnitelman tasolla oleviin projekteihin. Jos ne voi tehdä pellistä, hän tietää miten. Ja koko meidän tuotantotiimi auttaa tässä myös.
Parasta ( ja pahinta) tässä työssä on työkaverit, nuo äärimmäisten huonojen huvien suurkuluttajat, joiden elämäntehtävä ( tiukan pellin väännön lisäksi) on karaista minua.
Minun pitää kestää kuin mies. Ja kestänkin. Joskus jopa kuin nainen. Työilmapiiri on siis äärimmäisen rento. Ja tulosta syntyy myös.
Tilausten keskimääräinen käsittelyaika on kolme työpäivää, hiljaisena aikana välillä vain puoli tuntia. Joskus jopa niin nopeaa, että asiakas tulee maksamaan minulle tilausta, jonka lähetti puoli tuntia sitten, enkä edes tajunnut että se on valmis.
Yhtiön talous on siis minun harteillani ja lisäksi otan vastaan tilaukset ja palvelen asiakkaita. Siis teoriassa ainakin. Vaikka tiedänkin rakennuspelleistä enemmän kuin keskivertotyttö yleensä, niin totuus on: en ole koskaan käynyt katolla. En. Minähän pelkään korkeita paikkoja. Okei, vähän sama kuin kokki joka ei ole syönyt ikinä ravintolassa. Mutta onneksi yrityksestä löytyy aina yhtä asiallinen tuotantopäällikkö, jolta saa vastauksen ja ideoita myös suunnitelman tasolla oleviin projekteihin. Jos ne voi tehdä pellistä, hän tietää miten. Ja koko meidän tuotantotiimi auttaa tässä myös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti