Äijä vai akka ?

Aina välillä tulee hetkiä, jolloin tajuan että minussa on aika tavalla miesmäisiä piirteitä. Kuten silloin kun huomaan ostaneeni alkosta viskin makuista glögiä. Siis mikä nainen ostaa viskin makuista glögiä? Aattelin vissiin tarjota sitä yllätysvieraille joulun kunniaksi, tyyliin: hei, kai tekin pidätte tästä mausta. Ja kaivaa kaapista vuoden takaiset piparit kyytipojaksi.

Voisi luulla että kaikille naisille annetaan synnyinlahjaksi muumimammageenit. Mutta mä en ole se, jolla on eväsretkellä mukana siistejä omenalohkoja värikoodatuissa tupperwarekipoista. Ei, mä olen se, joka lähtee festareille ilman lippua ja soittaa isälleen.

Olen aina tullut hyvin toimeen miesten kanssa, johtuu varmasti siitä, että sanon asiat niinkuin ne on, enkä naisille tyypilliseen tapaan puhu seläntakana. Miehille on niin helppo puhua asioista suoraan. Asiat on jotenkin niin ihanan yksinkertaisia silloin. Mitään ei tarvitse pyöritellä ja vatvoa kahta viikkoa.

Yritän kuitenkin olla nainen, pukeutua kuin nainen, näyttää hyvältä. Mutta sitten kun avaan suuni, peli on menetetty. Ehkä pitäisi kuunnella vähemmän Jone Nikulaa radiosta, viettää aikaa vähemmän työpaikan kahvihuoneessa, liittyä johonkin virkkuukerhoon, alkaa akkamaiseksi. Ruveta valittamaan, niuhottamaan, nalkuttamaan, olemaan huolissaan kaikesta.

Tai sitten ei.