Mistä lopulta on kysymys? Siitä että ihminen aina uusien kokemusten, pettymysten ja oivalluksien kautta kasvaa ja kehittyy. Jokainen kokemus muokkaa ihmistä ja muokkaa maailmaa. Jokainen hymy palaa takaisin, jokainen ruoskan isku palaa lopulta omaan nahkaan. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Voihan olla, että ihminen jolle hymyilet tänään, menetti eilen jotakin tärkeää, eikä hän ehkä olisi selvinnyt tästä päivästä ilman tuota ystävällistä hymyä ja katsetta, joka kertoi, että kaikki on hyvin. Maailma on täynnä ystäviä, joita et vielä tunne, ihmisiä, joilla on iso sydän. Ainoa asia, mikä estää näkemään sitä, on ennakkoluulo. Jokaisella on joskus huono päivä, ihmiset murjottaa ja kiukuttelee. Mutta se ei ole koko totuus. Tärkeämpää on se, mitä tuon kuoren alla on. Okei, joskus siellä ei ole yhtään mitään minkään arvoista, mutta joskus, siellä voi olla vaikka kultakimpale.
Pitää vaan avata silmät, mieli ja ennenkaikkea sydän sille rakkaudelle, jota maailma on täynnä, kun osaa oikein katsoa. Voihan olla, että maailma ei pyöri oman navan ympärillä, vaan oma napa pyörii muun maailman mukana. Pitää vain luottaa siihen, että sitä saa mitä tilaa. Ja jos sattuu käymään niin, että mansikkamargaritan sijaan tulee vajaa tuoppi väljähtänyttä bissee, niin sitten vaan eteenpäin. Ja kun tarpeeksi monta paikkaa käy läpi, niin löytyyhän se oikea sieltä. Se paikka, jossa kaikki tuntuu oikealta, hyvältä, levolliselta. Se on koti.
Ihmisen koti on paikka jossa muu maailma unohtuu. ( enkä nyt puhu siitä lähiöpubin pöydän alaisesta makuupaikasta ). Vaan puhun siitä tunteensa, kun on niin hyvä ja rauhallinen olo, ettei koskaan haluaisi lähteä pois, kun ei ole kiire minnekkään, ja kun muu maailma lakkaa olemasta.
