Silti kaipuu johonkin muuhun kuin tähän hetkeen on yleistä. Jos siivoan varastoa, mietin, olisiko sittenkin pitänyt mennä joogaan. Jos menen joogaan, mietin olisiko sittenkin pitänyt siivota varasto. Teen itselleni järjettömän suuren stressin ja kiireen ihan vaan ajatuksillani. Koska minnekkään ei ole pakko mennä. Mitään ei ole pakko suorittaa. Elämää ei tarvitse ajaa läpi kuin formulakisoja. On ihan ok ottaa mahdollisimman monen pysähdyksen taktiikka. Mitä enemmän stoppeja, sitä parempi. Kaikkihan me tiedetään mitä maalissa odottaa. Jokaisella lienee jokin käsitys siitä, minne sielu jatkaa, kun ruumis mullataan. Mutta ennen sitä, on aikaa. On aikaa tehdä vaikka mitä. Aina on hyviä bileitä, ja on paskoja bileitä. On iloja, suruja, mietteitä, valintoja.
Kun saavuttaa jotain, menettää jotain muuta. Ja kun menettää jotain, saavuttaa jotain muuta. Pitää vain huomata, mitä saavutti. Paskoista bileistä tuleekin ne parhaat, pitää vaan ymmärtää olla lähtemättä pois. Mikä voisikaan enemmän auttaa kuin asenne. Se, että päättää tehdä niistä tylsistä jutusta hyviä. Silloin, kun on aika siivota varasto, tekee siitä maailman parhaimman ja siisteimmän varaston. Tai jos riittää, että sieltä edes joskus löytää jotain; kuten keväällä polkupyörän ja kesällä grillin, tekee siitä sellaisen. Mutta ilman syyllisyyttä, ilman stressiä. Aina on aikaa, eikä parhaita bileitä tarvitse enää etsiä. Ne pitää vaan elää.
