Ihana, odotettu kahden viikon joululoma edessä. Vihdoin ja viimein. Kyllä tämä viimeinen viikko onkin ollut pitkä. Keskiviikkoaamuna heräsin ja mietin "ihanaa, on jo torstai". Vaan eipä ollutkaan. Ja jos torstai tuntui matelevan hitaasti kuin rampa etana, niin tämä perjantai on edennyt ehkä vielä paljon hitaammin.
On ollut hyvin aikaa muistella mennyttä vuotta. Itselleni vuosi on ollut melko vaikea, olen ainakin kasvanut ja muuttunut vuoden aikana paljon. Mutta on ollut myös hyviä, korvaamattomia hetkiä. Jotenkin olen paremmin oivaltanut miten tärkeää toisten ihmisten tuki on. Kun voi omasta taakastaan edes osan jakaa muille. Koskaan en ole katunut sitä, että olen ajatukseni jakanut jonkun toisen kanssa. Ja olen ollut niin onnekas, että olen tavannut vuoden aikana ihania ihmisiä. Se asia, mitä elämäänsä eniten tarvitsee, se se sinne myös tulee. Kun vaan uskoo niin.
Olen myös oivaltanut miten tärkeää hyvä työilmapiiri on. En voi edes kuvitella olevani töissä isossa firmassa, missä jäykät säännöt ja tavat ovat tarpeellisia. Meillä kun sellaisia ei juuri tarvita.
Hyvinkin rasittavat työtoverini jaksavat jokapäivä piristää minua todella huonoilla jutuillaan, kiikuttaa minulle pizzerian ruokalistan, josta voin (jälleen kerran jätettyäni eväät kotiin) tilata herkkuruokaa, he sujuvasti unohtavat onnitella syntymäpäivinä ja jouluntoivotuksetkin ovat kortilla. Mutta miehet on miehiä. Mielistelyt ja mitäänsanomattomat korulauseet on akkojen hommia. Eli minun. Voi olla, (siis vain heikko ehkä,) että olen sanonut jollekin jotain positiivista tänä vuonna. Jonkunhan sekin on tehtävä.
Asiakkaat on myös olleet tänä vuonna melkoisen mukavia. Jotkut jopa kivoja. Ja kyllähän ihmisen asenne vaikuttaa siihen, millaista palvelua hänelle tarjotaan. Olen ymmärrettävästi kokenut vähättelyä ja tytöttelyä työssäni, enkä edes väitä olevani rakennusalan ammattilainen. Mutta on silti aivan tarpeetonta ja jopa tyhmää kyseenalaistaa minun ammattitaitoani. Olenhan syntynyt peltilusikka suussani ja tätä työtäkin olen tehnyt jo kymmenen vuotta. Olisi suuri häpeä, jos en yhtään tietäisi, mitä teen.
Ei ole ihan helppo sivuuttaa väheksyntää tai suoranaista epäkohteliaisuutta. Kun ei ihminen ole kone, tunteet tulevat esille. Hyvät ja rakentavat ratkaisut syntyvät yhteisymmärryksen ja toisen kunnioituksen pohjalta. Ei toki kaikista voi, eikä tarvitse pitää, mutta ratkaisuihin on päästävä ilman suurta dramatiikkaa. Ja toisin kuin voisi luulla, myös miehet osaavat olla myös dramaattisia, pikkumaisia niuhottajia.
Kaikki tämä kuitenkin kuuluu elämään, ja jokaisella on oikeus olla sellainen kuin haluaa, ja jokaisella on oikeus valittaa siitä, mistä haluaa valittaa.
Ja mä valitan vaan siitä, että mulla on niin loistavat työkaverit. Mähän jään itse tässä vähän niinkuin hopeasijalle.
Erityisen herkullista Joulua kaikille ja kiitos :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti